Eli seuraavanlaisella naapurilta saadulla ohjeella lähdin taas opettelemaan näitä ihanan kamalia herkkuja. Taikina tuntui koostumukseltaan hyvältä, paitsi mantelijauhon seassa oli muutama ikävä kökkäre joka tukki pursotinta. Tulin siihen johtopäätökseen, että pursottaminen onkin tämän leivonnaisen valmistuksessa vaikeinta, jos ei ole paljon pursottanut ja jossei omista kunnon pursotinta... Tein ensinnäkin aluksi aivan liian pieniä ja lisäksi en oikein osannut aloittaa pursotusta ns.keskeltä, luulenpa että tästä syystä taaskin keikahtavat uunissa...
6 valkuaista (anna kuivua kulhossa n. 1 t huoneenlämmössä).
8 rkl hienoa sokeria
400g tomusokeria
200g mantelijauhoa
(tomuväriä)
- Mittaa siivilöity mantelijauho(käytin meiraa) ja tomusokeri kulhoon ja siirrä odottamaan.
- Vatkaa valkuaisia kunnes on kevyttä vaahtoa, lisää hieno sokeri lusikallinen kerrallaan ja vatkaa vaahto kiiltäväksi marengiksi (varo ylivatkaamista). Lisää ripaus haluamaasi tomuväriä.
- Sekoita tomusokeri-mantelijauhoseos aluksi vaahtoon reippaasti sekoittaen nuolijalla ja sitten tahtia hidastaen. Testaa seos pursottamalla 1 testi "nappi" leivinpaperille, jos pursotukseen jää "harjanne" on seos vielä liian paksua, joten kääntele sitä muutama kerta lisää nuolijalla ja kokeile uudestaan.
- Siirrä taikina pursotinpussiin (tasapäinen tylla) ja pursota leivinpaperilla peitetylle pellille 2cm kokoisia "nappeja". Aloita pursotus keskeltä, pursottaminen vaikuttaa myös macaronien ulkonäköön. Pursotettuasi pellillisen kopauta peltiä kevyesti muutaman kerran pöytäpintaa vasten, jotta mahdolliset ilmakuplat hajoaa, eikä macaron-kuorista tule onttoja.
- Anna taikinan levätä n.60 min ennen paistamista. Jos nappien ei anna kuivua kunnolla, ei leivoksiin synny sileää kuorta ja hieman sitkeää sisusta uunissa. Maltti on tässäkin kohtaa valttia.
- Paista 150°C:ssa n. 10-15 min.Oikea aika ja lämpö löytyy omasta uunista vain yrityksen ja erehdyksen kautta.
- Jäähdytä kuoret täysin ennen täyttämistä.
Ikävä kyllä nämäkin macaronit keikahti uunissa, lisää harjoitusta siis..
VastaaPoista